Tulitikkutytön hätä

Tänä talvisena, kylmänä päivänä pidän tulitikkutyttöä kädestä. Katson häntä silmiin, mutta kun yritän lämmittää häntä sylissäni, hän katoaa jo, niin kuin ovat kadonneet hänen sisarensa ja veljensä vuosisatojen ajan henkinä avaruuteen pelastavan lämmön jäädessä ovien, ikkunoiden ja seinien taakse kuohuviinilasien ja timanttien välkkeeseen.

Lokakuun asunnottomien yöstä alkaen olen kerännyt allekirjoituksia asunnottomuuden lopettavaan kansalaisaloitteeseen. Suomessa on yli 7000 asunnotonta. Tämä ei ole iso määrä – meitä, joilla on kapasiteettia auttaa – on miljoonia! Mutta suljemme tietoisuuden ovet, emme kuule heistä, emme kiinnostu, meille heitä ei ole.

Harri kertoi minulle, että aamuisin häntä tervehtii citykettu, hän jakaa roskiksesta löytämästään makkarasta ketulle osan. Kun kirjoitan tätä, poskelleni vierähtää kyynel. Harri näyttää joulupukilta pitkässä elämän valkaisemassa parrassaan ja suuressa punaisessa takissaan.

Pria on aikuisuutensa ensi portailla seisova nuori nainen. Hänellä on kehitysvamma. Hänen hymynsä antaa minulle niin paljon, olen onnekas, että olemme saaneet kohdata. Kerron sen hänelle. Sideharso hänen kädessään ei jaksa tyrehdyttää verenvuotoa kokonaan.

Tunnen rakkautta tapaamiani ihmisiä kohtaan. Haluaisin auttaa, mutta tässä elämässä polkumme vievät eri suuntiin. Prialle ojennan villasukat ja kaulahuivin, mutta haluaisin ojentaa yhteiskunnan, joka näkisi hänen hymynsä.

Harri allekirjoitti aloitteen asunnottomuuden hoitamisesta, mutta aloitteeseen tarvitaan 10-kertainen määrä nimiä, kuin on asunnottomia. Meidän pitäisi välittää ja nähdä yli oman kokemuspiirimme rajojen.

Yhdessä voimme tuoda valon pimeyteen, luoda hyvinvointia kaikille ja laulaa John Lennonin sanoja vilpittömin sydämin: ”Imagine all the people!”

Kiitos, kun olet, muutetaan huominen yhdessä!

Ps. allekirjoita Koti 2019 -kansalaisaloite


MAAILMANPARANNUS LÄHTEE SYDÄMESTÄ ❤